Mikä se jokin on joka täällä mut pitää? + lopussa edit 2. ja 3.11

En tiedä onko tämä kamalan hyvä idea kirjoittaa tässä olotilassa tätä tekstiä. Kirjoitin vaihteeksi tekstin ensin käsin, omassa rauhassa osaston rauhallisessa nurkkauksessa yksin, saatuani tekstin puoli valmiiksi paperille ja luettuani sen läpi, kauhistuin jo itsekkin siitä ja mietin viitsinkö edes kirjoittaa niitä tänne...mietin edelleen. Voisin tietenkin kirjoittaa jostain muusta ja näytellä että on helpompi olla mutta...niin eihän siinä ole ideaa.

Aamukin alkoi huonosti, nukuin hetken viimeyönä, uni jota sen hetken aikana oli kertoi osastolla olosta ja ruokailuista, valitin isoon ääneen hoitajille että mulle on turha tilata sitä tarjotinta tilaa viemää, mulle riittää leipä ja juusto siihen päälle. Uni oli taas niin toden tuntuinen että herätessäni keskellä yötä meteliin (taas!) mun piti varmistaa että on oikeasti yö ja se oli unta. Koko loppuyönä en saanut unta, liian kova meteli käytävältä, liian kova meteli alkoi huoneessa, seinäkellon raksutus ärsyttää, huonekaveri jauhaa purkkaa niin kovaan ettei kukaan voi syödä noin kova äänisesti purkkaa..nukahtaisimpa, jatkuisipa yö en halua päivää.

...se hetki myöhään illalla kun saa ajallisesti mennä nukkumaan, kun saa valmistautua nukkumaan saa mennä nukkumaan, saa olla hetken olematta tässä maailmassa, olla pois täältä...kun pian menee nukkumaan on se helpoin hetki, se ettei kohta ole pakko olla " täällä". Samalla se on pelottava, pelottaa ettei saakkaan unta, se ainoa helppo hetki olisikin vaikea.

...aamun tullen herään avaan silmät tai en, vituttaa ahistaa masentaa ettei mitään ihmettä ole tapahtunut yön aikana enkä ole päässyt pois. ( aivan kuin se kävisikin niin) Aamun tullen joudun odottamaan pitkän päivän seuraavaa helppoa hetkeä, pois pääsyä nukkumista yötä, mieluummin jäisin makaamaan sänkyyn olisin nousematta ylös, olisin olematta olemassa - mutten voi jos teen niin lihon, alan lyllyä enemmän. ahistaa ottaa päähän ja vituttaa että on pakko nousta kun ei oikeasti millään halua. :(.

Entä jos ei oikeasti enää jaksa olla olemassa? Entä jos on päättänyt ettei mua enää oo. Entä jos ei ihan oikeasti enää vain jaksa. Loputon rinki, loputon paska. Entä jos ei enää vain jaksa? Mikä järki olla osastolla, mikä järki puhua, elää, liikkua, tehdä yhtään mitään pyytää edes apua, kirjoittaa ja valittaa. Mitä jos elämä pelottaa liikaa, elämä satuttaa liikaa, on yhtä tuskaa ettei vain jaksa enää....Ei ole toivoa paremmasta, toivoa helpommasta vain sitä samaa epäonnistumista ja paskaa. Ei halua koskaan enää sotkeutua mukaan mihinkään, ei aijo koskaan enää tehdä mitään, ei aijo enää satuttaa ketään, olla haitto ja vaiva. Tilaa vievä, turhanpäiväinen. Kaikki on luovuttaneet kanssani. Olen toivoton, toivoton epätoivoinen ei parempaa olekkaan.

Miksi minä sitten hain apua? enkä odottanut seuraavaa junaa. Miksi minä en päättänyt päiviäni vaan tulin osastolle n. kolme viikkoa sitten. miksi minä yhä olen tässä kirjoittamassa ja valittamassa. Miksi puhun kellekkään asioistani, miksi tulin turhanpäiväisesti osastolle, haitolle, kun täällä on luovutettu mun kanssa, oon vaivaksi haitto ja tiellä kun en aijo tehdä yhtään mitään koskaan. Miksi mä pyysin apua...Miksi mä elän jos haluan kuolla näin paljon? Mä en tiedä. Mä en yksinkertaisesti tiedä. Oonko mä kuitenkin utelias? haluan että sattuu vielä vähän lisää...Mä en tiedä tähän vastausta.
Eräs ihminen sanoi mulle yhtenä iltana ihmisellä olevan suurempi kuoleman kuin elämän pelko, oon miettiny siitä asti oonko mä ihminen ollenkaan kun pelkään enemmän elämää kuin kuolemaa.

Mun pahaa oloa, mun tuskaa, epätoivoa, toivottomuutta, tätä pahaa oloa ei usko, näe ymmärrä kukaan. Enkä mä halua vaivata, olla haittona ja tiellä ulista ja valittaa. Ei kukaan usko. En selviä edes yhdestä päivästä, tai tunnista läpi ja hoitaja tulee juttelemaan (ihme että tulee yleensä ne on kuin meitä ei oisikaan) hoitaja juttelun lomassa yhtäkkiä sanoo että kuntoutuisit,kuntoutukseen ja mun olotila pahenee pahenemistaan. OIKEESTI mä en selviä nyt yhdestä tunnista tai päivästä läpi, enkä halua sekaantua enää yhtään mihinkään, mennä yhtään mitään pilaamaan mä en nyt ihan oikeesti jaksa yhtään mitään tähän. Kukaan ei ymmärrä et mä en ihan oikeesti jaksa, enkä halua en pysty enkä muutakaan. Anteeksi mä olen tiellä haitto ja vaiva aivan turhaan täällä. Ei se pahaa tarkoittanut, enkä mä sitä sille sanonut mutta mä huomaan miten kukaan ei jaksa mua, mun kanssa on luovutettu, eikä mun olotilaa kukaan usko näe eikä ymmärrä.

Mä oon väsynyt joka päivä miettimään lähdenkö nyt heti pois osastolta kotiin vaiko enkö lähde, purkamaan ja pakkaamaan reppuani, purkamaan ja pakkaamaan reppuani. Aijemmin tein sen paetakseni pahaa oloa tms. nyt mä teen sen koska en halua olla tiellä, haittona vaivana ja turhaan viemässä tilaa osastolta. Olla turhaan jossakin muka pyytämässä apua kun mikään ei enää voi auttaa. Tänäänkin pakkasin reppuni taas, aamusta hirtti jo kiinni päässä meteli meteli enkä koskaan saa nukuttua 24/7 kälättävien ihmisten takia.

Enkä itse uskalla sanoa mitään, enkä puhua ylipäätänsäkkään...mietin olen hiljaa. Yritän olla näkymätön, yritän olla olematta tiellä, haitto tai vaiva. Tahtomattani vastaan tulijat, kuka tahansa näytää säikäyttävän mut, mietteistäni niin pahasti että meinaan lentää selälleni - enkä voi asialle mitään. Pyydän anteeksi että olen olemassa.

Ehkä mun pitäisi lähteä osastolta, samat asiat mä voin tehdä kotonakin...enkä silloin vie tilaa, ole turhaan jossakin haittona ja vaivana. Enkä mä pysty edes syödä osastolla, pyysin ettei syömisiini puuttuta en halua siihen mitään apua kun paha olo on tällainen silti tuntuu että kaikki vahtaa, kaikki kyylää ja kommentoi. Muut potilaat nimittäin. Ahistuskin vie niin toimettomaksi, eilenkin tärisin vain kauttaaltaan ahistuksen takia ettei se normaalin leivän nurkan syöminenkään onnistunut enää vaan oli paettava pöydästä jätettävä tarjoitin siihen ja mentävä rauhottumaan, haettava tarjoitin pois ja otettava leipä mukaan ja yritettävä syödä se myöhemmin kun jotain saa kurkusta alas. Puhuminen, syöminen, liikkuminen, eläminen ylipäätänsä hiljaa...en halua vaivata...on väärin, anteeksi että olen olemassa. Mitä turhia haluan olla näkymätön, miksi tehdä mitään muuta kuin yrittää olla olemassa.

Haluaisin hyvästellä kiittää ja pyytää syvästi aidosti anteeksi joiltakin ihmisiltä ympärilläni, mutta se on liian vaikeaa on vaikea hyvästellä kiittää ja pyytää anteeeksi, on helpompi vain kadota. Kuin satuttaa. On helpompi olla vaiti ja lähteä. Asioita joista ei voi puhua, ei niistä voi kirjoittaa, ei niistä voi sanoa, en pysty hyvästelemään. Olisi sama kuin sanoisin ääneen että nyt lähden täältä. en voi tehdä sitä.

En jaksa enää elää, en jaksa enkä kestä itseäni en tuntia en päivää, en jaksa enkä halua, kuten jo aijemmin kirjoitin. Mutta sitä mä en tiedä mikä on se jokin joka mut pitää tässä maailmassa mukana, kun palavammin kuin koskaaan aijon lähteä, olo on pahempi kuin ikinä ja haluan pois. Olen kolmesti epäonnistunut mikä on vielä kamalampaa...Mikä on se jokin joka mut pitää täällä tässä maailmassa? Mikä helvetti on se joka pitää mut täällä kiinni? olenko niin arka etten uskalla? olenko utelias? onko mulla kuitenkin joku pieni halu elää? Mä en saa siihen vastausta mikä se on joka mut pitää tässä maailmassa? Mä en saa vastausta siihen miksi mä hain ja haen itselleni apua turhaan kun haluan pois...mikä tää on :( mä vaan valitan enkä lähde MIKÄ TÄÄ ON :(
Kai se on jokin uteliaisuus,arkuus,halu? tulin vapaa ehtoisesti osastolle ja suostuin hullujenlääkkeisiin....enkai mä näitä olisi tehnyt jos en pelkäisi ei olisi mitään pienintäkään halua...mä en tiedä..
mä ajattelen liikaa. anteeksi. Mun on vain pirun paha olla, paha olla minä elää tätä elämää, vihata itseäni ja elämää. En osaa elää, en halua elää, olla olemassa..ja alan taas kerrata äsken kirjoittamaani uudelleen.

ei hätää nyt just tällä hetkellä..mä osaan olla lähtemättä sisältä ulos jos tuntuu että nyt menee näin tai näin ja osaan sanoa että nyt teen jotain peruuttamatonta...hope so...

...voisin kai tähän sanoa että toi seronil taitaa nyt jo vähän auttaa..ja sen takia omatunto kolkuttaa. Mutta syömisvamma tulee tuolta takaa taas vahempana kuin aijemmin - se saa taas mennä kuten aina muhunhan ei kukaan usko. puhuessa ääneen kolkuttaa myös, ei saa puhua, elää..

mä ajattelen liikaa.

Anteeksi. Anteeksi oikeasti mä olen todella pahoillani kaikesta. Että oon tämmöinen pettymys, täysi paska, epäonnistunut luuseri, olen tiellä haitto ja vaiva, vien tilaa. Anteeksi olen oikeasti todella syvästi pahoillani kaikesta. Petin kaikki pelkällä olemassa olollani, elämällä tekemällä virheitä..joo ja nyt stoppi tulee vaan kertaus kertaus ja paskan jauhanta loppu. Paska päivä, eilen ja tänään. En jaksas.

Anteeksi, en jaksaisi edes kirjoittaa. Ei kiinnostaisi kuin nukkua mutta silti on pään mukaan pakko tehdä asioita tää on kamalaa :(.
ehkä ei olisi pitänyt kirjoittaa, tapan aikaa tää päivä on liian pitkä ton kellonsiirron takia :(
Anteeksi, mä oikeasti aidosti ja syvästi pyydän anteeksi kaikilta.
mä yritän hetki kerrallaan jaksaa mä en pysty muutakaan kuin odottamaan...

anteeksi että mä olen tiellä.Anteeksi että kirjoitin mitä mun päässä on taas näin suoraan. Ehkä mä en enää kirjoita ettei kukaan vahingossakaan ymmärrä väärin :( ja olen hiljaa.

- krista -

Edit// 2.11.2011

Paskaa paskaa paskaa. Sama paha olo jatkuu. twitteriin oon päivittäny ei jaksa keskittyä kirjoittamiseen puhuessakin unohan lauseen alun alkaessani puhumaan...välittömästi painaisin nappia jos sellainen olisi olemassa että siitä painamalla saisi elämänsä päätettyä, se tunne kun ei vaan enää jaksa yksinkertaisesti ei jaksa on niiin paha olla...ja syömisvamma tän kaiken lisäksi vahvempana kuin koskaaaan oikeasti :(. Tää on loputon suo, tyhjä musta huone kaikki on koluttu läpi ei mikään auttanut, voimat meni, väsy tuli, kaikki meni...kun kuolen tää kaikki päättyy. En voi pukea sanoiksi miten paha mun on olla :(.

EDIT//3.11.2011

Anteeksi tää blogi hiljaisuus twitteriin oon päivitelly jotain sieltä voi lukea. En oikein saa aikaseksi tekstiä päässä hakkaa tyhjää on vain uskomattoman paha olla, ihan sairaan paha syömisvamma, mitä vittua mä teen enää täällä ja merkityksetön elämä jos olis nappi jota painamalla pääsisin pois painaisin sitä. Eilen illallakin juttelin hoitajan kanssa liian pitkään ja sain vain itelleni pahemman olon ja lisä vakuutuksia siitä ettei mun olemassa ololla oo mitään merkitystä, sama on oikeesti lähteä tästä maailmasta nyt heti. Haitolta, vaivana pyörimästä oon haitolla vaiva ja liikaa, toivoton tapaus...tässä tilanteessa vain siksi että ei ole enää ulospääsy tietä 03-08 rauhassa kasvanut sh, masis ahistus yms. päälle koko kesän kaikki keinot käytetty että pärjäisi pystyisi nousisi voimat meni keinot meni, jäi tyhjä musta huone josta on vain suunta kuolla...ja silti mä vaivaan hoitajaa puhumalla vaikka mä oon toivoton ei mulla oo mitään toivoa paremmasta oon vaan tiellä ja vaivaksi ja haitto merkityksetön ihminen jonka ei pidä olla olemassa. Mun on niiin paha olla. Viime yönä nukuin ekaa kertaa koko osastoreissun aikana hyvin jos jotain hyvää etitään...
en saa kirjotettua - jauhan samaa mitä päässä on vain, oon tiellä,kuolla,läski.piste. Anteeksi.
Olen pahoillani :(

klo. en pystyny mennä ruokatilaan en ees siihen tilaan, syömättä tai tarjotin huoneeseen...ja mä yritin yritin itkin ja yritin enkä pystyny..mun on paha olla osastolla muutenkin nyt vielä uusi asia haluaisin syödä sielläkin mutten pysty...en vain pysty...en mä voi sitä kuvailla...ei sitte syödä :( tulin asunnolle postia kattomaan(netti takkuaa) kaikki tuntuu niin turhalta pelkkä eläminen,kirjeet, postit, roskan viennit kaikki, kun en halua kuin kuolla pois.annoin laskujen ja kirjeiden olla mä en ihan oikeasti jaksa. Niin turhaa. Ens viikon lauantaina on synttärit ja sunnuntaina isäinpäivä, isän puolesta paha olla ja itteni puolesta ei kiinnosta yhtään tuntuu vaan turhalta ja pahalta. :(
vaakalla piti käydä keskellä päivää en tajua vaikken välitä...kai mä yritän saada itteni hengiltä jotenki nestarit kaupasta ja se ois alku...n tiiä olihan toi paino laskenu vahingossa...
:( mua pelottaa et mä nirhaan itteni tänne kotiini kohta...miks mä pelkään mä en jaksa EN JAKSA APUA!