Huom!
26.10.2011.En kykene kirjoittamaan tästä pahasta olostani helvetistäni joka päviä päivältä pahenee, miten petän kaikki satutan lisää ihmisiä olemassa olollani. Anteeksi että olen tällainen. Anteeksi kaikille etten pääse mihinkään suuntaan elämässäni, anteeksi että olen tuhlannut aikaanne. Anteeksi että olen olemassa. Olen toivoton. En jaksa. En jaksa. En jaksa elää :(. Anteeksi ihan oikeesti anteeksi. En kykene pukemaan sanoiksi tätä helvettiä. Anteeksi kaikki jotka olette joutuneet kestämään mua ja tuhlaamaan elämäänne minuun, anteeksi etten osannut tehdä mitään oikein. Anteeksi. Toivottavasti katoan.
seronil lääke nousi 10mg -> 20mg tänään, ahisti niin paljon täristessä ja pökräilyn jälkeen etten ois halunnu ottaa sitäi mutten halunnu aiheuttaa kohtausta ja otin sen...yritin käydä oksentaa sitä pois ja sain kaikki aamukahvit ynnä muut ulos samalla mut eipä näkyny seronilia...jep ilta ja aamu alko sillä että pyörryin pokräsin, lensin, tärisin, jalat puutu, silmissä heitti ja tärisen yhä. Enkä jääny ees taaskaan auton alle :(.
---------------------
alkuperäinen:
Silmät avatessa alkaa jokaisena päivänä uusi helvetti, ahdistus ja masennus siitä että on yhä olemassa yhä täällä. Kiroaa elämänsä alimpaan helvettiin, ei jaksaisi enää yhtäkään päivää, saati tuntia elämästä eteenpäin. Ei halua olla olemassa muttei pääse pois...pelkää liikaa taas epäonnistuvansa. Kukaan ei uskoisikaan mitä helvettiä elän itseni kanssa, mitä helvettiä elämäni on. Miten kipeästi haluan pois. Miten tän ulkokuoren sisällä elän vaikka en halua, olen vasten tahtoani olemassa. Mielessäni keinoja lähteä pois. Jos jokin minua auttaisi olisi se että auttaisi minut kuolemaan, auttaisi ja varmistaisi minun lähtöni täältä. Koska minä en jaksa. En yksinkertaisesti enää jaksa.
Haluan tämän kaiken paskan loppumaan, tämän kehän jota kierrän loppumaan...haluan pois tästä helvetistä johon olen joutunut, tästä jonka olen itselleni tehnyt.
aloitin rakentamaan tätä helvettiä jo heti synnyttyäni, tehdessäni kaiken väärin, tuhotessani vanhempieni elämän olemassa olollani, menemällä kouluun, tarhaan, tekemisissä kavereideni kanssa lapsena ja nuorempana sekä aikuisena tuhoan kaiken. Syyllinen kaikkeen paskaan - olen sellainen jonka ei kuuluisi olla olemassa.
Haluan pois, voisin lähteä - miksi en tapa itseäni hyppää junan alle tms. mitä mielessäni onkaan. Olen edellisellä viikolla kaksi kertaa epäonnistunut itseni hävittämisessä, en aijo enää uudelleen olla haitolla itselleni enkä muille, enkä myöskään ongelma. Kun lähden haluan varmistua että varmasti lähden etten enää epäonnistu. Ristiriitaista siinä mielessä mitä muuta tällä viikolla on tapahtunut..En sinänsä ole luovuttanut vaikka olenkin, vaikka en ole..en tiedä.
Keskiviikon hoitokokouksen jälkeen olen torstaina ottanut ihan vapaa ehtoisesti lääkettä suuhun aamulla. hyvin hyvin outoa minulta lääkevastasena varsinkin noisssa tollasissa lääkkeissä. (viime syksynä meni 1kk ajan toi lääke kunnes se lopetettiin sivuoireitten takia eikä uutta tullu onneksi) nyt oon torstai aamusta asti ottanu 10mg seronilia. Joka ikisenä aamuna oon tapellut itseni kanssa siitä otanko sen lääkkeen vai tungenko kielen alle ja teeskentelen ottavani sen...oon mä sen kolme kertaa ottanut on se vähän auttanut mutta toisaalta ei..olotila on pahenetunut päiväpäivältä...mä vielä vähän aikaa olen haitolla anteeksi. Kieli mulla menee kipeeksi siitä lääkkeestä ihan sairaan kipeeksi. Eilen illalla en hallinnu yhtään itteeni tiesin kokoajan miten sekopäiseltä kuulostan ja näyän ja miten toimin aivan sekasin mutten halinnu yhtään itteeni rauhallinen mutta sekasin enkä tienny mitä tehä...Ajattelin lähtä kotiin tappamaan itseni, etten enää ole haitolla enkä vaivaksi sen osalta mitä sinä päivänä tapahtui, ajattelin tappaa itseni yöllä osastolla etten viikko tolkulla makaa kuolleena asunnossani...mikä tuska ja pahaolo mulla heräsi kun tänä aamuna avasin silmät..kirosin alimpaan helvettiin sen että olen olemassa.
Verikokeet oli kamalat torstai aamuna, piikki kammo iski tosi pahasti päälle ja kaliumit oli ollu liian matalalla hienoa..hävetti teki mieli pyytää anteeksi, sain jonku kalium lisä tabun ja sydän alko muljuta ja pökräsin kantiinin tietokoneitten lähelle, onneksi siellä oli toinen potilas joka autto mut penkille. Hoitaja joka vihaa mua ja sillä on ongelma mua kohtaan sano että ens viikolla on heppaterapiaa.
Jos jotain hyvää haetaan tekstiin kävin vaakalla kotona käydessäni ahistuksissani, pitkästä aikaa ja huomasin painon tippuneen. Vaikka mä syön osastolla kuin sika leipää juustolla aina joskus kun sitä juustoa saa.
Isä ja äiti kävi yhtenä päivänä kylässä, itkin heille koko käynnin ajan, isällä oli aika mielenkiintoinen juttu sh-luennon takia mikä mulla on, kuulema syömisvamma kehittää kaikkia muita diaknooseja masennusta yms. että syömisvamma pääsee elämään ja sitä ei päästä hoitamaan koska kaikki muu pitää hoitaa ensin alta pois..en ihan sanasta sanaan muista mutta niinhän se menee...ja avohoidossa hoitaja sanoi että miks mä kyselen mikä mulla on, mikä mulla omasta mielestä on...niimpä...
Mutta onko tällä kaikella oikeesti yhtään mitään väliä - kun ei aijoi enää elää. Ei. Kaikki on turhaa.
Jokin heppaterapia, joku verikoe joku terapia tai osastolla olo. Kun mä en halua olla olemassa. Anteksi että mä olen tiellä, vaivaksi ongelma ja haitolla. Anteeksi että kirjoitin tämän blogi tekstin. Anteeksi etten osaa kuin valittaa. Mä pyydän oikeasti anteeksi sitä että olen yhä tässä. Mä lupaan lupaan etten toivottavasti ole enää kauaa täällä ja pääsen pois, etten enää epäonnistu. En sano mitään aikoja, tai päivämääriä mihin saakka, en sano mitään näitä en ajattelekkaan niitä lähdön aika on sitten kun on. On se sitten vaikka vahingossa mutta ei niiin että kukaan ulkopuolinen kärsii.
En saa tähän tekstiin upotettua tätä mun helvetillistä pahaa oloa mitä elän. En tätä vaivaksi ja haitolla oloa. Tätä toivottomuutta synkkää epätoivoa, tätä että olen olemassa. Mun on niin paha olla niin paha olla.
tän tekstin kirjoittaminenkin on pakkopullaa ja kesti monta tuntia saada valmiiksi.
epäonnistuin tässäkin " katokkin ettet syksyllä oo osastolla etkä olemassa enää " (siksi tiesin miten tää syksy menee) ja lupasin itelleni vielä loppuun keväällä " katokkin ettet oo osastolla sillon kun tulee 3vuotta eka kerrasta täyteen " ....aivan juuri näin saatana! Tänä päivänä tasan 3v sitte olin ekaa kertaa helvetissä peloissani tuolla osastolla hoitajien huutaessa minulle enkä uskaltanut ees poistua huoneesta :(
oikeasti mä en JAKSA ELÄÄ :(
anteeksi.
kuka tahansa voi kommentoida jälleen, toistaiseksi mutta katotaan kommenttien laatua sitten ja muisteteaan ettei blogin kirjoittaja kirjoita koko elämäänsä blogiin vain pienen pienen osan siitä ja tietenkin kun blogi on minun ei se silloin tarkoita että kirjoitan muista ihmisistä tai muista jutuista tänne. tämä sattuu vain olemaan blogini sisältö. ei ole pakko lukea tai kommentoida.
- krista -
EDIT// Maanantai 24.10.2011.
Anteeksi kaikille kaikki mitä mä oon tehnyt mä olen aivan kamala ihminen :( mä yritän keksiä sen varman keinon millä tää kaikki paha on poissa, millä tää kaikki mitä mä teen eläessäni on poissa. Mä yritän keksiä sen keinon päästä tästä helvetistä poissa. Löytää sen keinon millä katoan. Jos olisi nappi jota voisi painaa ja henki lähtisi siitä, painaisin sitä välittömästi jo toista päivää putkeen. Sunnuntai oli heti herättyä aivan helvetillinen, kuten myös maanantai itken sitä etten jaksa elää tätä helvettiä ja pahaa oloa kun ei ole toivoa paremmasta ei ole toivoa helpommasta huomisesta ja olosta. Olen pettänyt kaikki ihmiset ympärilläni, epäonnistunut kaikessa mitä olen tehnyt ja tuonut tuskaa vanhempieni elämään olemassa olollani. Olen pelkkä haitto ja liian paska ihmiseksi. Mun on niin käsittämättömän paha olla ettei sitä riitä yksikään sana kuvaamaan. Ei varmaan koskaan eläessäni ole ollut näin paha olla, näin haitolla oleva olo, näin anteeksi kun oikeasti olen olemassa olo. Yritin tänään maanantaina jäädä auton eteen, jälleen sama säikähdys kuin junan alle yrittäessäni - oikeasti olisin mennyt jos olisin ehtinyt ja itku tärinä ahistus säikähys siihen päälle.
MÄ EN JAKSA TÄTÄ HELVETTIÄ ENÄÄ
MÄ EN JAKSA OLLA OLEMASSA ENÄÄ!
ANTEEKSI KUN OLEN OLEMASSA OIKEASTI. olen oikeasti todella pahoillani, anteeksi.
Mä en jaksa tätä helvettiä enää tätä pahaa oloa josta ei ole ulos pääsyä. Auttakaa mut kuolemaan pois :(
Apua mä en jaksa, anteeksi :(
ainakin yksi tajusi tänään mitä tää mun paha olo on, mutta ei siitä ole ulospääsyä kuin kuolema :(
en kestä enkä jaksa.
Anteeksi.
Edit// 25.10.2011
On varmaan turha sanoa, mutten pysty kirjoittamaan, helvetti jatkuu päivä päivältä pahempana ja pahempana. Ratsastusterapia oli ihan jees nyt 3kk tauon jälkeen oli taas kerta, mutta olin sielläkin vain tiellä, haitto ja vaiva. Pelkäsin että satutan sitä heppaa..ja olin haittona teki mieli juosta pois koko terapiasta mutten kehannu se olis herättäny vielä enemmän huomiota. Osastollakin aiheutin ongelmia kun avasin suuni mua kun on satutettu muiden potilaitten toimesta ajetaan pois osastolta kun jo muutenkin on sellainen olo että oon tiellä ja liikaa että pitää mennä pois. Sit vielä päälle suoraan vittuillaan koosta ja syömisistä yms. Anteeksi oikeesti mä teen pelkkää paskaa olemassa olollani.
Niinkuin sanoin yökölle yöllä, mä en halua että tulee aamu ja uusi päivä mä en jaksa enää tätä paskaa ja pahaa oloa, tätä sairastamista tätä mitään kehää mille ei näy loppua lainkaan. Mä en halua herätä enää aamullla näkemään uutta paskaa päivää. Miten pahalta musta tuntuu sanoa oikeasti toisille että haluan kuolla ja pois kun se on niin totta. Vaivata muita omalla lähdölläni.
" ihmiset pelkää enemmän kuolemaa kuin elämää "
...mä en varmaan oo enää edes ihminen sillä pelkään enemmän elämän jatkumista kuin kuolemaa, kuolemaa en tällä hetkellä pelkää lainkaan. Pelkään vain sitä että tää kaikki jatkuu.
Miten pahalta musta tuntuu, miten kukaan ei usko tai näe että mun on paha olla :(. Enkä osaa sitä ilmaista. En edes osaa kirjoittaa.
Anteeksi että olen tiellä haittona ja vaivana anteeksi.
Täysi paska pysykää kaukana minusta.
Anteeksi teen tuhoa, mun ei pitäisi koskaan nousta edes sängystä. Teen virheitä epäonnistun olen täysi paska. Anteeksi että sanoin jos mua satuttaa jokin, anteeksi että elän ja puhun.
Anteeksi :(.
Miksi mä t ulin hakemaan apua? en tiedä..kai joku järki sanoi jotain?!? en tiiä...
Anteeksi että olen tielllä ehkä mä lähden kotiin etten ole haittona.
Anteeksi
Anteeksi
Olen aika varma ettei hommat ole menneet puihin syntymästäsi saakka, se vain siltä tuntuu kovasti juuri nyt. Paljon tsemppejä täältä! Kyllä susta välitetään ja halutaan että jatkat, vaikka et millään halua uskoa niin. t. Blogisi vakilukija, vastaavaa kokenut ja vierestä nähnyt
VastaaPoistaMiksi sinä pyydät anteeksi koko ajan? Et sinä ole tehnyt kenellekään pahaa. Sinulle on tehty pahaa, ja syömishäiriö jatkaa sitä pahantekoaan edelleen. Sinussa, Kristassa, ei ole mitään vikaa ja sinun ei tarvitse pyytää mitään anteeksi. Monen pitäisi pyytää sinulta anteeksi.
VastaaPoistaKaiva se sitkeä Pikku-Myy nyt itsestäsi jollain keinolla, älä pyydä anteeksi mitään, vaan näytä että vielä sinulta löytyy paukkuja taistella. Päätä, että tänään on parempi päivä, ja joskus taas on jo hyvä päivä, toinen ja kolmaskin.
Sinä olet ollut pitkään sumussa ja sairauden kourissa, kuin kuollut, ei sinun enää tarvitse kuolla, vaan herätä henkiin!
koska koen että olen tiellä haitolla ja vaivaksi, haluan pyytää anteeksi mitä olen tehnyt ja teen vielä olemassa olollani muille haittaan toisia ja oon haitolla. Olen haitolla, tiellä ongelma vaivaksi pyörin tiellä haitolla en osaa elää en voi elää...en jaksa elää...
VastaaPoistaAnteeksi että olen olemasa, oikeasti pyydän sitä aidosti todella anteeksi :(.
kun toivoa ei enää paremmasta oo.
Sä oot menettänyt toivosi. Sanonta "toivossa on hyvä elää" tarkoittaa sitä, että kun pystyy paremman toivossa, niin mielikin on parempi. Toivoa on aina jäljellä, usko se. Muutkin uskovat, että toivoa on, siksi olet sairaalassa, siksi vanhempasi kävivät sh-luennolla ja ottavat asioista selvää, siksi ihmiset kirjoittavat sinulle täällä ja ihmiset tsemppaa. Muut uskovat, että sinulla on toivoa, joten usko sinäkin. Siitä se paha olokin helpottaa kun uskoo parempaan.
VastaaPoistaToivoa on niin kauan kuin elämääkin on! Sinun sairautesi on nyt vain niin niskan päällä, että et sitä näe. Et sinä mikään luovuttaja ole, mieti nyt kuinka kauan olet sinnitellyt.
VastaaPoistaMuistatko haaveet omasta kodista, muutosta ehkä Ouluun, omasta koirasta? Tartu niihin!
Älä anna tilaa sairaudelle enää milliäkään, sinun kirjoituksesi ovat ihan kamalan surullista luettavaa ja olosi on varmasti hirveä. Mutta SINUSSA ei ole syy, ei anteeksipyynnön tarve, ei sinussa ole muuta kuin että olet SAIRAS. Ihana nuori kaunis nainen, joka on sairastunut, eikä näe enää muuta.
Muistatko, miltä maistui hampurilainen? Miltä tuntui käydä tädin luona syömässä? Palaa niihin hetkiin, aloita uudelleen. Vielä kerran.
En väitä että se olisi helppoa, mutta väitän kiven kovaan, että sen ansaitset, että näet taas maailmassa värit ja itsellesi tulevaisuuden.
Äläkä pyydä anteeksi. Pyydä apua, ja ota sitä vastaan.
sh-äiti, muistan noi typerät haaveeni ja elämän jota joskus halusin tavoitella. En enää, en enää ajattele moista hyvä että selviän yhdestä tunnista elävänä ohi. Hyvä että jaksan tehdä yhtään mitään. Ajatella mitään eteenpäin. Ajattelen enimmäkseen sitä mikä varma keino on kadota tästä maailmasta nopesti pois ja miten iso ja lihava mä olen (kiitos toisille potilaille kommenteista koostani).
VastaaPoistaEi ole toivoa, ei ole parempaa tulevaisuutta. Olen pettänyt kaikki ainaisella epäonnistumisellani, paskalla olollani, olemasa olollani. Olen toivoton tapaus jota kukaan ei jaksa en edes itse enää lainkaan.
En muista miltä tuntui syödä hampurilaista tai käydä tätin luona syömässä..vauhtia riitti siihen aikaan esityksen kanssa..mutta noita hetkiä en kadu.
En jaksa enää...menetin voimani, uskoni ja toivoni parempaan..käytin viimeisetkin voimaani kesällä etenemään mutten enää jaksanut...tuhosin lisää ja lisää, sain pahemman olon.
Ei tähän voi sanoa muuta kuin..
anteeksi, mä tein väärin mä teen väärin kun olen olemassa..anteeksi.
Anteeksi että olen olemassa...
Anteeksi mä en nyt jaksa yhtään kirjoittaa
mun on vain piäväpäivältä pahempi ja pahempi olo.
Tekisi mieli tulla antamaan valtava hali ja olla päästämättä irti ennenkun kaikki on paremmin. Toivoa on AINA, AINA !
VastaaPoistaVoi kiltti tyttö älä anna sen sairauden voittaa, älä anna sille sitä valtaa ja iloa. ÄLÄ LUOVUTA, älä vaan tee sitä. Täällä on paljon ihmisiä jotka välittää ! Lupaa, että minä ja kaikki muutkin lukijat saavat vielä lukea kuinka sulla on hyvä mieli ja olo ?! Lupaa edes yrittää, koska sä pystyt siihen ! Teet vaan niinkun sanotaan, vaikkei se olisi helppoa. Se sairaus syö nyt sua, syö sä ruokaa ja kaikki on paremmin. Lupaa.
VOIMIA ALOITTAA PAREMPI ELÄMÄ, SUHUN TÄYSI LUOTTO <3
Se, että haluat nyt luovuttaa, on sairauden aiheuttamaa.
VastaaPoistaÄläkä mieti muiden kommentteja, haloo... Se on psykiatrinen sairaala, ei siellä nyt varmaan ne potilaat aina kovin asiantuntevia puhu ihmisten koosta ja painosta. Sinä olet aliravittu ja alipainoinen, ja sen takia sinä et enää ajattele järkevästi. Tiedät sen itsekin.
Et sinä oikeasti usko, että vaatteet kasvaa kaapissa, että olet lyllyvä läski ym outoa, mitä kirjoitat. Tiedät kyllä sisimmässäsi, että olet aika lailla jo hengenvaarassa ihan tuolla elämäntavallasi.
Älä loukkaannu kun kirjoitan näin suoraan, mutta tekisi mieli tulla sinne ja ravistaa sinua hereille. Muistan niin, kun oma lapsi alkoi syödä ja puhua järkeviä (ja puhua ylipäätään mitään meille), kuinka se tuntui hyvältä. Ja kuinka se riipaisi, kun näki että hän aloitti uudelleen, piilotteli ruokia, söi vähemmän ja vähemmän, ja alkoi taas puhua puuta heinää. Koska siltä se terveen korviin kuulostaa, anteeksi vaan.
Huomaat sen itsekin, kun jaksat ajatella. Ja että jaksaisit ajatella, tiedät mitä tarvitset.