Epäonnistunut kaikessa myös poistumisessa + edit 20.10.11

21.10.2011

en kykene kirjoittamaan vaikka haluaisin,pahentaa oloani.elän helvetissä. Heti aamusta helvetti tulee vastaan koska olen yhä olemassa.Ei muuta.Helvettiä. Vailla yhtään mitään järkeä olla edes olemassa.

MÄ EN JAKSA ENÄÄ ELÄÄ!

ei sitä usko mitä kaikkea piilotan sisälleni mitä tän kaiken alla on mitä helvettiä ja tuskaa. En kykene kirjoittamaan oikeesti olo menee vielä pahemmaksi.itken ahistun ja mietin kuinka katoan. En kestä tätä.
 välihuomio 20.10.2011

- Kirjoittettavaa ja asiaa riittäisi vaikka kuinka paljon mutta kiinnostus ja jaksaminen on ihan eri juttu, en jaksa keskittyä mihinkään en mihinkään en siis kirjottamiseenkaan joten siitä ei tule nyt mitään. Musta tuntuu että mä oon häiriöksi ja vaivaksi ihmisille silläkin että mä kirjoitan nettiin tai ylipäätänsä olen netissä joten olen pahoillani ja anteeksi.

Perjantain jälkeen olo on suunnilleen yhtä helvetillinen ollu koko osastolla olo ajan kuin kotona ollessanikin, nyt tän viikon puolella menny - 10000 astetta pakkaselle vielä entisestäänkin. Se on täyttä helvettiä. Mä en mitään muuta haluaisi kuin kuolla pois, netistä etsiskelin vinkkejä kuinka varmistan sen etten jää vahigossa eloon epäonnistuttuani kolmannellakin kerralla. (poistin viikonlopun editit tästä tekstistä ku niistä ei ottanu mitään selvää). oon yhä osastolla, toki olen helvetin haitolla,vaivaksi ja ongelma vaikka kuinka yritän olla huomaamaton ja hiljaa, olla olematta kenenkänä tiellä ja vaivaksi. Miksi pitää olla ja elää enää?
Eikö joku voisi auttaa että mä pääsen pois täältä? :( miksi tätä pitää jaksaa kun mihinkään musta ei ole, mitään musta ei tule, kukaan ei jaksa minua,minä en kestä itseäni enää lainkaan, en jaksa tätä helvetin elämää. Eikö joku vain voisi auttaa minut pois? Minä haluan niin kipeästi niin paljon pois :( eikö joku voisi auttaa minua pois pois pois. En ihan oikeesti kautta vanhempieni hengen jaksa tätä eloa enää :(.

Keskiviikkona oli sentään hoitokokous, meni aika hyvin oli aika outoa kun olin täysin rauhallinen sen aikana, ennen ja jälkeen, ihan kaikessa rauhassa vaan...olin toki haitolla hoitokokouksessakin. Aika hyvin toi meni ja olin lopulta tosi tosi yllättynyt ja ylpeäkin itestäni mitä päätin...mähän olen täysin lääkevastainen varsinki näihin mielimömmöihin yms. ja oon vapaa ehtosessa hoidossa....toisten ehotuksesta ei ees kovin isosta mä sitte hoitokokouksen jälkeen menin ja otin lääkkeen suuhun, saman mitä söin viimevuonna 1kk ajan. Koko loppu keskiviikko olikin yhtä helvettiä erään omanhoitajani sanottuaan minulle miten mä en saa hakea keskusteluapua jos mulla on paha olla että keskustelen terapiassa (= eli noin. 2x/vko) että jos mulla tulee paha olla osastolla niin ei pidä sanoa siitä mitään olla vaan hiljaa ja keskusteluapua ei saa hakea. Eli oon tehnyt senkin aina väärin - tarkoitan siis keskusteluapua siihen ahistus/pahaolo tilanteeseen en mitään muuta. Mutta ei. Kyseinen hoitaja sanoi myös sunnuntaina ettei mulla oo sh;ta ei oo koskaan ollukkaan eikä oo nytkään, ja kyseinen hoitaja myös jotenkin ivallisesti naurelee mulle - hän on ollu tän 2-3v ajan mua kohtaan jotenkin outo, ilmeisesti vertaa mua erääseen luurankoon ja kun en oo sellanen kiltti hyväkoulussa sh, niin mulla ei voi olla mitään sh:ta koska en mee muottiin.

No hänen takiaan se olikin aika helvettiä koko loppu keskiviikko ei tienny mitä saa tehä ettei sekin mee väärin. Itkin 15:00-20:15 ajan, ahistus,kuolema,itsari itkua ja mietin vaan ei mitään järkeä enää ei mitään järkeä enää olla olemassa ei mitään merkitystä enää kuolen pois ja tiesin jo mitä teen olin tekemässä - en saanu hakea keskustelua apua - pelotti että epäonnistun kuolemassani tai joku muu näkee minut ja säikähtää. Hain yhden hoitajan juttelemaan lopulta kaheksan aikaan..ja kyllä helpotti heti huomattavasti olotila kun sai ees vähän puhua sen helvetin ohella..ja vaikka olinkin vaivaksi :(.

Kunnes se käänty siihen että saatanan sika et syö enää ikinä mitään, etkä varmana aamulla etkä päivällä etkä enää koskaan mitään. JA taas siihen että en jaksa enää elää. Mä en ihan oikeesti enää jaksa. Tämäkin päivä alkoi yhtä pahana..verikoe sattu ihan liikaa, hoitajien haitolla,potilaiden haitolla, meinasin pökrätä sohvalta noustessani, muut inhoaa mua ja oon haitolla, yritin käydä pakkolenkillä ja olo paheni taas lisää...APUA AUTTAKAA MUA AUTTAKAA MUT POIS TÄSTÄ HELVETIN MAAILMASTA MÄ EN JAKSA ENÄÄ IHAN OIKEESTI ELÄÄ! 

tappaisin itteni tähän pisteeseen jos en pelkäisi sitä että jään kitumaan ja epäonnistun :(


ja kyllä mä ajattelen muita ihmisiä, enkä pyöritä elämää itteni ympärillä tämä nyt vain sattuu olemaan minun blogi minun asioista en siksi tänne oikein muiden asioita viitti ulista .

- köh...pieni välihuomautus ohi - tyhmä ei osaa ees kirjottaa lyhyesti mä en jaksa elää :( tajuaakohan kukaan miten paha ollamulla on tästä tekstistäkään miten kipeästi oikeasti haluan pois. En ees ajattele oikein :(. äiti haukku mut siitä sunnuntaina.

 alkuperäinen teksti:
Olen pahoillani, olen oikeasti todella todella pahoillani. Olen kaikkien suureksi harmiksi vielä mukana tässä maailmassa. Olen epäonnistunut myös kuolemassa. Saa haukkua ja nauraa, lytätä ja syyllistää mua aivan kaikesta. Olen täydellisen hyvä epäonnistumaan kaikessa, tekemään kaiken aivan päin helvettiä myös kuoleman.
Olen Tiistaina hyvästellyt kokkolasta lähtiessäni vanhempani enkä heistä sen koommin ole kuullut ennen perjantaita mitään.

Kokkolasta vielä sen verran, että en ole kertaakaan ollut erimieltä päätöksen kanssa että sieltä oli lähdettävä, en ole pettynyt tai vaihtanut mielipidettäni. Näin oli parasta. Ehkä tuo reissu oli tehtävä, jotta saan sen kirjan kiinni. Toki se kävi nopeasti mutta se olisi käynyt joka tapauksessa piankin. Ei siis mitään tuohon asiaan liittyvää ole tälläkään hetkellä menossa. Se ei olisi koskaan onnistunut ja olen oikeasti vain helpottunut asiasta mutta ei siitä enempää. Toivoisin myös että kaksilla ei kukaan yhtään enempää syyllistäisi minua asiasta tämän muun pahan oloni lisäksi. Se oli pakkolähtö, kun en voinu syödä - oli mentävä pois. Liian itsepäinen jne. Mikään nykyisistä asioistani siis ei liity tuohon koska olen helpottunut että se on ohi, en pettynyt enkä muutakaan.

Tiistai iltana olin Kajaanissa, enkä osannut olla lainkaan. Vakaa päätös siitä ettei kukaan tule kuulemaan minusta enää koskaan halaistuakaan sanaa, enkä tule olemaan kenellekkään vaivaksi tai haitolla, olemaan hankala kellekkään, rasittamaan kenenkään elämää. Päätös että helpotan vanhempieni elämää, ihmisten elämää jotka ovat joutuneet olemaan mun kanssa tekemisissä. Pääsen pois omasta helvetistäni. En enää koskaan tulisi olemaan vaivaksi,hankala, ongelma, satuttamaan muita olemassa olollani, kamala ihminen. Päätös joka piti jota en pyörtäisi vaan katoaisin hiljaa jälkiäkään jättämättä pois tästä maailmasta.

Jokainen asia mitä olen tehnyt elämäni aikana on mennyt jollakin tavalla yleensä pahimmalla mahdollisimmalla tavalla perseelleen, aina kun olen yrittäny yrittänyt enemmän saada itselleni paremman olon, paremman elämän tai elämän ylipäätänsä. Sotkenut itseni johonkin, yrittänyt osallistua johonkin, saada ihmisiä ympärilleni tai jotain muuta vastaavaa oppia syömään oppia elämään tms. Puhunut asioistani. Ylipäätänsä tehnyt yhtään mitään. On kaatunut mun niskaan isona paska läjänä, satuttanut muita mun ympärillä, ihmiset jotka on pääseet lähelleni on heitä sattunut, läheiseni eivät enää jaksaneet, ihmiset turhautuivat. Sotkin liikaa ihmisiä mukaan, sulloin itseäni liikaa maailmaan johon mun ei alunperinkään ole tarkoitus kuulua. Aina kun olen kaikkeni yrittänyt tai vähemmän enemmän tai vähemmän kaikkeni, on lopulta kaikki kaatunut mun niskaan mennyt päin  persettä muita on sattunut ja mä olen ollut se täysi paska kaiken joukossa.

Päätin että tää kaikki saa riittää, tää kaikki saa olla ohi. Enää koskaan ei mitään tällaista, ei koskaan enää minua. en koskaan voi olla normaali, en koskaan normaalia elämää lähelläkään, normaalin näköistä ihmistä lähelläkään, en osaa elää, mua ei tänne ole haitolle tarkoitettu pyörimään. 22v 11kk ja vähän päälle mulle riitti.

Niin uskomaton paha olo, niin uskomattoman vaikea olla, niin arvoton elämä. Ei yhtään syytä olla olemassa, elää päivää toisensa jälkeen. Mitään halua olla olemassa. Kaikkein painavin syy minä en halua olla ongelma toisille, haitto toisille, satuttaa toisia, olla vaivaksi, hankala, tai mitään muuta vastaavaa. Haluan poistua toisten tieltä, helpottaa heidän oloa ja eloaan. Olen ollut koko elämäni ajan aina tiellä haitto ja vaivaksi tehnyt aina kaiken väärin.

Haluan pyytää anteeksi sitä kaikkea mitä olen, mitä kaikkea olen tehnyt. Sekä olemassa oloani. Haluan pyytää sitä anteeksi ihan kaikilta, varsinkin heiltä jotka ovat joutuneet mun kanssa olemaan tekemisissä tavalla tai toisella. Anteeksi että olin haitta ja vaiva. En osannut olla ihminen.

Tiistain jälkeen olin vanhemmilleni jo kuollut. Tiistaisen puhelun jälkeen oli öö..avohoito aika vai terapia (?) en tiiä. No mun valitus aika sairaalalle kymmeneltä johon lupauduin menemään joten sen illan ja yön olin helpottuneena kotona. Tosin ajatuksissani etten huomista näkisi ja kuinka helpottunut kyseinen ihminen joka on joutunut mua sietämään ihan liian kauan on kun saa vihdoinkin poistaa mut tiedoistaan helpottuneena. Heräsin kuitenkin Keskiviikkoon ihan sairaan ahistuneena, täynnä halua kuolla. Kävin valitus ajallani ja piilouduin asuntooni. en osannut kertoa pukea sanoiksi sitä mitä mun sisällä on, mikä ei ulospäin minusta näy. En jaksanut keskiviikkoa,mun teki mieli poistua mutta jokin minussa sanoi soita apua ennenkuin teet jotain itsellesi...ehkä se mitä mulle sanottiin jäi mun mieleen tavallaan lupasin soittaa ensin apua ennenkuin teen jotain itselleni. Voi jos joku olisi aavistanutkaan kuinka vaikea olo mun oli ja kuinka kipeästi mä haluan poistua.

Torstai alkoi, en halunnut nousta, tieto siitä että uusi paha päivä on alkamassa taas yksi päivä jolloin mitään toivoa paremmasta huomisesta, paremmasta elämästä ei ole, Minä en osaa auttaa itseni vaikka kuinka haluaisin, minulla ei ole keinoja ei voimia olen kaikkeni jo antanut niin totta kuin olla ja voi kautta koirani hengen. Nousin yritin käydä lenkillä, olo paheni ja päivä mateli. Kello oli puoli kaksi päätin että nyt on yö ja aloin nukkua en jumalauta jaksanut enää katsoa ja odottaa.

Yöllä oli tullut joku puhelu olin ilmeisesti vastannut en tiedä mitä olin puhunut. Seuraavana soitti hätäkeskus " mene alas vastaan ambulanssia! jos ei pyörrytä tai muuta vastaavaa " jaa-a taas näitä turhia mistähän nyt tuulee. 5 hoitohenkilöä ambulanssissa ja yks menee mun kämppään enkä mä saa mennä sinne. Istun ampparin kyytiin ja juttelen niille miehille miten asiat on, huomenna menen valitus ajalleni ja kerron miten asiat on nyt haluaisin mennä nukkumaan, yks hoitohenkilö kunta tulee ylhäältä mun tavaroitten kanssa turhaan ja mä pääsen ampparista takas nukkumaan. Epäonnistunut asia numero 1, torstai.nukkuminen pois.

Tulee perjantai, aamu en halua enkä jaksa mennä mihinkään saati nousta ylös. Piiloutua mieluummin. Ajattelin että menen valitus ajalleni etten huolestuta ihmistä sillä etten tule enkä voi soittaa mihinkään kun saldo on kiinni ja nettkään ei toimi asunnolla enää ollenkaan. Menin paikallle mutta menin lukkoon vaikka luotankin nykyään menin lukkoon en tiennyt mitä tehdä. lähdin kotiin, olo paheni kaupassa käynnin jälkeen. Lähdin lenkille josko helpottaisi, kohti kaupungin lampea..että pääsen veden ääreen että helpottaisi. Kuitenkin huomaan junaristeyksen kohalla ekaa kertaa mun aikana porttien menevän kiinni, ja juna on tulossa askeleet nopeutuu - en ehtinyt juna meni ohi.

...kävelen radan toiselle puolelle ja alan itkeä ja täristä säikähdystä siitä miten lähellä mun kuolema oikeasti olikaan ihan muutaman sekunnin päässä jos olisi henki junan kanssa törmäyksessä mennyt. Miten vähän merkitystä ja arvoa mun olemassa ololla ja elämällä on. Itkin ja tärisin itkumuurin portailla mietin mitä olisi fiksuinta tehdä nyt, samalla kun tilanne pyöri kokoajan mielesssäni, tärisin ja itkin etten ihan oikeastikkaan enää haluaisi elää...kello oli yksi, mietin ja kävelin itkien pelon vallassa asuntoon enkä uskaltanut enää poistua, sain ladattua prepaidiin puheaikaa, mutten saanut ketään kiinni enkä oikein uskaltnut mihinkään soittaa. Epäonnistuminen 2.

soitin viimeiseksi äitille että saako hän ketään kiinni kun on vähän tilanne päällä - voi miten pettyneitä vanhemmat olikaan siitä että niiden toivoton tapaus umpihullu idiootti entinen tytär vielä elääkin. Tärisin ja itkin yhdestä neljään junan kanssa yhteen törmäystä ja kuolemaani miten paljon sitä halusin. Pääsin osastolle joskus puoli kolmen aikaan. Koko illan mietin kuinka helpompaa ois jos mä en ois täällä vaan olisinkin oikeasti kuollut. En päässyt asunnosta ulos osastolle kävellen, en uskaltanut poistua mihinkään säikähykseni takia jouduin soittamaan isän viemään mua osastolle ja jumalauta mitkä vihat mä sain niskaani oikein kunnon haukut ja syyllistämiset ja sen vihan minkä isä purki mua kohtaan. Miks pitää tuntemattomia hullua entisiä tyttäriä kuskata johonkin saatana. äläkä ota enää mitään yhteyttä heihin! Jepjep..miten paljon helpompi olisi jos mua ei olisi...

Tuntui että pitää pyytää anteeksi että olen osastolla, jokaiselta hoitajalta että tulin tänne, ne luulee että turhaan tai ne luulee kokkolan takia tuskimpas kukaan tietää mikä mulla oikeasti on. Empä oo puhunut kellekkään. Aivan niin tulin vielä vähän enemmän toisten haitolle ja vaivaksi.

Jo illalla alkoi se syyllistäminen kokkolasta mua kohtaan tai no miten sen nyt ottaa...en mä sitä iltasta pahalla ottanut. Aamulla jatkunut syyllistäminen ja mun vika m un vika epäonnistut ihan kaikessa mitä teet saatanan tyhmä (no ei noilla sanoilla ei ääneen sanottu mitään mutta hyvin selkeästi annettiin ymmärtää että HAHA epäonnistuit taas saatana) sai mulle entistä pahemman olon. Enkä ole oikein nukkunutkaan viime yönä. Luojan kiitos en luultavasti oo kylmällä kovalla lattialla nukkunut kauaa (?)en tiiä miten kauan kun ennen kuutta mut siitä herätettiin palelin kauttaaltaan ja selkä että jalka ihan jumissa enkä meinannu päästä ylös. Muuta en siitä tilanteesta oikein muistakkaan paitti et olikohan siinä öö kaks kolme ihmistä tai jotain..en tiiä...On kuin selkään saanut olo tuon lattian takia nyt. Ehkä mun pitää lähteä pois etten ole haitaksi, vaivallla enkä tiellä. Piiloutua jonnekkin ja kadota hiljaa kenenkään huomaamatta ääntäkään jättämättä pois. Se on se kaiken ratkaisu.

Kaikki on niin lopullista, toivotonta.
En ole luovuttanut, haluaisin kyllä elää aika paljonkin mutta mitä tässä on elettävänä? paskaa vuodesta toiseen, ei mitään syytä olla olemassa. Jatkuva uskomattoman paha olo. suo enkä tiedä miten täältä pääsee pois. Epäonnistun kaikessa. Teen kaiken aivan päin persettä. Haluaisin kyllä elää mutta minä en yksi kertaisesti enää jaksa.........MINÄ EN JAKSA ELÄÄ. entä jos yks kaks mua ei ookkaan kun en vain jaksa. En jaksa en yksinkertaisesti jaksa. Olenkin jo luetellut syyt miksi lähtisin ja yhtäkään syytä jäädä ei löydy. En minä jaksa itseäni enkä tätä elämää, eikä kukaan muukaan.

Se missä minua voidaan auttaa on auttaa mut pois tästä maailmasta. Mikään muu ei näytä auttavan.
Ei en mä ole sekaisin vaikka tällaisia kirjoitankin tiedän kyllä miltä kuulostaa mutta mun pahaa oloa ei vaan voi pukea sanoiksi muuten ja nää tulee aivan täysin suoraan mun päästä. Mä en halua olla täällä maailmassa ja silti mä istun tässä kirjoittamassa. Enköhän mä oo jo tarpeeksi utelias ollu näkemään huomisen seuraavan ja sitä seuraavan kokeillut kaikkea. En tiedä en jaksa. EN JAKSA ENÄÄ OLLA OLEMASSA. vaikka haluaisin ymmärtääköhän kukaan tätä oikein.

Olen hyvin hyvi pahoillani kaikesta mitä olen tehnyt. Hengittämisestäkin. Mä en tosiaan tiedä mitä mä vielä teen tässä maailmassa että saan ympärillä olevilleni ihmisille vielä pahemman olon koska oon toivoton paska. kai kun mä vähän kun lupasin valitus ajallani että valitan seuraavankin kerralla...
osastolla on hullujaa, huone on kamala mutta yritän olla hiljaa ja huomaamaton etten oo vaivaksi tiellä tai haitolla ANTEEKSI minusta ei ole yhtään mihinkään.

mä nyt toivon etten oo kusessa näiden tekstejeni takia koska asiat voi olla eriä livenä kuin kirjoitettuna selkeämpiä koska no kuten sanoin kaikkea en nettiin ulise.

- Krista -